Taiwan
Kirjoittanut conny83 : kesäkuu 23, 2008
Kiinan viisumin anominen muuttui kuukausi sitten niin hankalaksi ja aikaavieväksi, että päätin lähteä seuraavalle reissulle rapakon toiselle puolelle Taiwaniin. Suomalaisethan pääsevät Taiwaniin ilman mitään viisumeita tai erikoislupia. Kiinalaiset kaverini olivat aivan ihmeissään tällaisesta viisumivapaudesta – heidän pitää käydä valtava paperisota saarelle päästäkseen.
Vaihtarikaverini Juho oli kehunut omassa nettipäiväkirjassaan TaiwanMex-nimistä hostellia. Koska en tiennyt muistakaan vaihtoehdoista niin päätin lähteä sinne. Astuttuani sisään hostelliin huomasin, että paikalla oli toinenkin suomalainen. Hänkin oli tullut paikalle luettuaan Juhon raportin hostellista.
Ensimmäisenä päivänä tutustuin paikalliseen ohjelmoijaan, joka oli perustanut oman yrityksen. Söimme hänen kanssaan hotpottia. Koodaaja tunsi Suomen historiaa käsittämättömän hyvin ja hän tiesi kertoa, että Suomella ja Taiwanilla on samankaltainen historia suurempien valtioiden pelinappulana.
Taiwaniahan ovat hallinneet omalla vuorollaan niin portugalilaiset, hollantilaiset, kuin japanilaisetkin. Lisäksi saarelle on paettu Manner-Kiinan puolelta milloin mitäkin. Viimeisin pakenija oli kiinalainen KMT-puolue, joka sisällissodan hävittyään pakeni Taiwanin saarelle. KMT katsoo yhä olevansa koko Kiinan laillinen hallitsija. Kun saavuin Taiwaniin, niin minunkin passiini ei lyöty Taiwanin, vaan Kiinan Tasavallan (ROC) leima.
Ensimmäisenä päivänä kaupungilla kävellessäni törmäsin suureen lakanaan, jossa oli suomalaisesta Ilta-Sanomista kopioitu sivu. Iso suomenkielinen teksti huusi: “Miksi tähän ei puututa?”. Kävin juttelemassa lakanaa heilutelleelle porukalle. He paljastuivat Falun Gong -liikkeen edustajiksi. He ovat siis samaa joukkoa kuin Helsingin rautatieasemalla ja Kulosaaressa pyörivät mielenosoittajat.
Falun Gong -liikkeestä ja heidän kohtelustaan Kiinassa on vaikea löytää objektiivista tietoa. Kiinan kommunistien mukaan liikkeellä on myös poliittinen agendansa. Sen takia hallitus on valinnut kovan linjan heitä vastaan. Joidenkin lähteiden mukaan Falun Gongin seuraajia on kidutettu oikein urakalla viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Huomasin myös toisenlaisia lakanoita, joissa julistettiin, että Taipei on “pyöräilykaupunki”. Tästä innostuneena lähdin suuntaamaan kohti karttaan merkittyä pyörävuokraamoa. Löysinkin yhteensä kolme eri vuokraamoa, mutta kaikki niistä olivat kiinni, eikä pyöriä kuulemma oikeasti pystykään vuokraamaan mistään.
Kävin myös maailman korkeimmassa rakennuksessa eli Taipei 101:ssä. Huipulle pääsee maailman nopeinta hissiä käyttämällä. Tuntuu tietysti aika ihmeelliseltä, että yli puoli kilometriä korkea rakennus on kasattu alueelle, jossa on jatkuvasti voimakkaita maanjäristyksiä.
Pyörin Taipeissa lopulta lähes viikon, kunnes ymmärsin lähteä junalla kohti Itä-Taiwania. Ja Hualieninin kaupunkia, missä Itä-Aasian korkeimmat vuoret laskeutuvat jyrkänteenä Tyyneen Valtamereen.
Alueelta olisi löytynyt monenlaisia aktiviteetteja turistien päänmenoksi, mutta tyydyin itse vain lähinnä kävelemään pitkin merenrantaa. Näin todella pitkästä aikaa sinisen taivaan, auringon ja tähdet.
Hualien on turistikaupunki sanan positiivisessa merkityksessä. Ruoka ei ollut mitenkään erityisen pahaa, ja hotkaisinkin sen saman tien. Ravintolan omistaja huomasi että jäin nälkäiseksi, ja tuli itse tarjoamaan minulle ison lautasellisen kalakeittoa jälkiruuaksi. Kun menin ostamaan kioskista vettä, niin kioskia pitänyt nainen sanoi ohimennen pyörittävänsä hotellia yläkerrassa. 10 euroa tiskiin, ja sain oman huoneen merinäköalalla.
Viimeiset kolme päivää vietin rotkolla tapaamani kaverin kanssa. Olen nähnyt kaikenlaisia ihmiskohtaloita viimeisen vuoden aikana, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain matkakumppaniksi korealaisen lähetyssaarnaajan! No mikäs siinä, tulimme toimeen ihan hyvin keskenämme.
Taiwanin matkamme huipentui, kun lähdimme lähetyssaarnaajan kanssa Taroko-nimiselle rotkolle. Maisemien hienoutta on hankala kuvata sanoin.