Foshan

En valitettavasti ehtinyt palaamaan takaisin Eurooppaan raiteita pitkin, vaan jouduin tyytymään lentomatkailuun. Lentoni lähti Kantonista, joten ehdin vielä hieman mantereen puolella ennen kotimatkaa.

Koska Kanton ei kuulu lempikaupunkeihini, päätin jättää sen väliin ja lähteä bussilla kohti naapurikaupunki Foshania.

Foshan on harmaa teollisuuskaupunki, josta kukaan (ainakaan ulkomaalainen) ei ole koskaan kuullutkaan. Alueella on kai noin 5 miljoonaa ihmistä. Väkilukua on vaikea arvioida, sillä Guangdongin maakunnassa pyörii ehkä jopa 30 miljoonaa laitonta siirtolaista Kiinan muista maakunnista.

Foshan on juuri sitä aluetta, jossa joskus alaikäisetkin työläiset painavat hommia tehtaassa yötä päivää nälkäpalkalla. Tehtaat ovat toisaalta tuoneet kaupunkiin myös vaurauttakin ja nostaneet ihmisten elintasoa selvästi.

Matkalla kohti Foshania tiedustelin vieressä istuneelta mieheltä, kuinka Foshanista mahtaa päästä myöhemmin kohti Kantonin lentoasemaa. Mies sanoi hoitavansa homman ja näyttävänsä kuinka se onnistuu.

Kun bussi lopulta saapui Foshaniin, yllätyin melkoisesti. Miestä vastassa oli nimittäin oma mersu ja autonkuljettaja. Minua pyydettiin hyppäämään kyytiin.

Kaveri paljastui jo eläkkeellä olevaksi bisnesmieheksi, jolla ei tuntunut olevan pikkurahan puutetta. Ajelimme ja juttelimme vähän aikaa kaupungilla, kunnes päädyimme viiden tähden hotelliin.

Minua luultiin hotellissa tämän upporikkaan liikemiehen kaveriksi, ja palvelu oli sen mukaista. Neljä englantia puhunutta opasta selvitti kaikki asiat puolestani ja antoivat minun pitää tavaroitani hotellissa ilman korvausta.

Kaupungilla kävellessäni tapasin pitkästä aikaa myös kerjäläisiä. Aseman lähellä seisoskelleet miehet osasivat pyytää rahaa myös parilla englannin sanalla.

Hallitus on kuulemma järjestelmällisesti siivonnut kerjäläiset pois eri kaupunkien katukuvasta, lähinnä sen takia etteivät olympiaturistit saisi negatiivista kuvaa maasta. Huhujen mukaan kerjäläiset olisi pakotettu joillekin hämärille uudelleenkoulutusleireille mahdollisimman kauaksi olympiaturisteista.  Foshanissa kerjäläisiä joka tapauksessa kuitenkin näkyi.

Etelä-Kiinassa satoi vettä koko touko-kesäkuun. Pahimpien sateiden aikaan Hongkongissa asuntolani vieressä kulkeva nelikaistainen tie jouduttiin sulkemaan kokonaan vedenpaisumuksen takia. Myös asuntolalle johtaneet vesiputket katkesivat samassa rytäkässä. Vettä sai hanan sijasta pihalle tulleesta vesiautosta.

Paikalliset eivät olleet sateista moksiskaan – päinvastoin. Rankkasateita ja taifuuneita toivotaan melko yleisesti, koska niiden takia voi saada vapaapäivän koulusta tai töistä.

Foshanissakin satoi vettä kaatamalla jatkuvasti. Ulkona ei tehnyt mieli olla, joten kulutin kaiken aikani kaupungin kahviloissa.

Kahviloiden tarjoilijat tulivat useaan otteeseen istumaan pöytääni ja kyselemään kuulumisiani. Tapaamani tarjoilijat keräsivät rahaa lukion jälkeisiä jatko-opintoja varten. Kahviloiden tee ja ruokakin oli oikein hyvää. Onnistuin toisaalta saamaan myös viimeisen ripulin viimeisenä päivänäni Kiinassa.

Lähdin lentokentälle hyvissä ajoin. Saavuin paikalle kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Ihmetyksekseni lentoyhtiön porukka vain leikki, röyhtäili ja naureskeli keskenään. Kävin kysymässä, että milloin lähtöselvitys mahtaa alkaa. Minulle vastattiin: “mikä ihmeen lähtöselvitys, lentohan on peruutettu”.

Minut ohjattiin ensin lentoemäntien taukotilaan, jossa sain käyttää tietokonetta aikani kuluksi. Sieltä matka jatkui kalliiseen hotelliin, jonne pääsin lentoyhtiön piikkiin.

Hotellissa ei sinäänsä ollut mitään muuta vikaa kuin hotellin asiakkaat ja hotellin kyljessä ollut ravintola.

Hotellin asiakaskunta koostui lähes pelkästään lentonsa missanneista kiinalaisista, jotka kävivät todella kuumina jouduttuaan jäämään yöksi väärään kaupunkiin. Yksi kiinalainen paiskoi passiaan ja lompakkoaan todella suurieleisesti hotellin aulassa.

Osa hotellin henkilökunnasta oli selvästi tympääntynyt vihaisiin asiakkaisiin. Esimerkiksi ravintolan tarjoilija ei puhunut minulle sanaakaan.

Lentoyhtiö tarjosi minulle myös aterioita, mutta mistään kovin suuresta elämyksestä ei ollut kyse. Ruokana oli sekä lounaaksi että päivälliseksi kanan luita ja nahkaa ympärillä pyörineiden kärpästen keskellä.

Oli tullut aika jättää Kiina ja palata Eurooppaan.